sweet nothing.

pitkästä aikaa olen viettänyt koko viikonlopun kotona, tekemättä mitään, kun yleensä viiletän viikoloput menemään ties missä. meinas tossa jo eilen alkaa ahistaa, mut sit yks frendi tuli pitää seuraa. eli toisaalta ihan jees koomailua. mun pitäis nyt kyllä olla naama nyrpeenä, eilen olin mut jotenkin nyt en jaksa. ei kiinnosta harmitella yhtään. eräs henkilö veti eilen hernarit nenään ja nyt sit tekee kaiken mahdollisimman vaikeeks. yleensä ahistun moisesta, mut nyt mul on tosiaan semmonen fiilis et ihan sama. ahistukoon keskenään, en jaksa sekottaa omaa elämääni sen takia et jollain on vaikea olla jostain aivan vitun tyhmästä syystä. ehkä mä olen vaihteeks kokenu jonkun ahaa-elämyksen jälleen. Ja mua vaan hymyilyttää kaikki muut asiat jotka on hyvin.
oon täs nyt pikkuhiljaa tajunnu että tästä mun häpeilemättömyydestä ja avoimuudesta ei ole aina pelkkää hyötyä. pitäis varmaan oikeesti opetella olemaan joskus hiljaa. miks ihmiset on niin saatanan herkkiä ettei ne kestä mua? :D