and sometimes you got the feeling.

tässä mietiskelin elämääni aikani kuluks. ahistaa kun suomessa on niin vaikeeta päästä luovalle allalle opiskelemaan. ja kun mun oma ongelma on se että en halua tehä mitään muuta kuin toteuttaa itteäni. jotenki alko vaan vituttamaan kun mietin sitä taikin hakua tänä vuonna. ensin näät hirveen vaivan ennakkotehtävien vääntämiseen ja sit se ei ole tuottanut tulosta ollenkaan. porukatkin ehdotti että lähtisin opiskelemaan valokuvausta, mut haluunko harrastuksesta työn itselleni? pysyykö se hohto siinä? en tiiä. tuntuu taas jotenkin niin nihkeeltä. munhan piti nyt syksyllä hakea metropoliaan mut ei olekaan hakua millekään luovalle alalle. miks?

okei, oon tykänny ottaa valokuvia aina, mut hankin mun ensimmäisen kunnon kameran vasta vähän aikaa sitten. oonhan mä jo päässyt paremmin sisälle itse asiaan. mut nyt kun hankin ton mun canonin filmikameran niin tuntu siltä etten ole koskaan ymmärtäny yhtään mitään valokuvaamisesta. helppoahan se digikameralla on näpsiä kuvia ja poistaa niitä sen jälkeen. mut toivon et voisin nyt tän filmi harrastukset myötä kehittyä myös digikuvaamisessa ja yleensäkin. oon aina ollu aika extempore ihminen ja se kyl näkyy mun kuvissakin, yritän sillä samaisella hetkellä saada kaikki toimimaan jotta kuvasta tulisi itseni mielestä hyvä. kaikessa on jotain mikä on valokuvaamisen arvosta.

toivon niin että pääsisin ens vuonna kouluun niin vois vihdoin alottaa tän oman elämän.